Joskus yrittäminen menee tunteisiin.
Meillä on tilaa sille.
Yleinen neuvo on, ettei perhesuhteita kannata sotkea yrittämiseen. Tätä perustellaan kauhukuvilla, joissa yleensä tuhoutuvat molemmat. Onneksi tähän satuun eivät usko kaikki.
Perheyritysten liitto on yhteisö, joka tietää paremmin. Se jakaa perheyrittämisen suuret tunteet ilosta suruun ja innostuksesta haikeuteen.
Mutta ennen kaikkea Perheyritysten liitto on koti sille valtavalle merkityksellisyydelle, jota ainutlaatuinen yritysmuoto antaa. Sen tuntee vain toinen perheyrittäjä.
SONJA HYÖKYVAARA
The Orange Company
Lapsena leikittiin kokousta.
”Suurimmalta kysymysmerkiltä perheyrityksen jatkamisessa tuntuu se, löytyykö minulle sopiva rooli. Maailma on mahdollisuuksia täynnä, ja nyt on minun aikani selvittää, onko lapsuuden leikkipaikasta aikuisuuden työpaikaksi. Tämä tuntuu kutkuttavalta mahdollisuudelta!”
Nämä ovat tyypillisiä tunteita Sonjan tilanteessa!
TOMI LANTTO
Antell
Ensimmäinen tunne oli musta möykky.
”Kun aloitin perheyrityksemme toimitusjohtajana, mieltäni vaivasi hetken musta möykky: enää ei ollut esimiestä, jolta saisin vastauksia ideoihini. Kun sitten oivalsin itse olevani se, joka viimeisen vastauksen antaa, möykky hävisi.”
Miltä sinusta tuntuu uuden edessä?
MARJO MIETTINEN
Ensto
Keskustele tai epäonnistu.
”Perheyrityksen sukupolvenvaihdoksessa on tärkeää, että sukupolvet keskustelevat yhdessä. Me teimme sen virheen, että mietimme ensin keskenämme ja sitten vasta kerroimme lapsille. He totesivat, että hei, eihän se näin voi mennä, ja sitten aloitimme alusta.”
Kaikkea ei tarvitse opetella kantapään kautta.
TUKENA SUOMALAISTEN PERHEYRITYSTEN ARJESSA JO 25 VUOTTA
Sanotaan, että perheyrityksen kvartaali on 25 vuotta. Tänä vuonna juhlistamme sitä!
Liity jäseneksi
Hae Perheyritysten liiton jäsenyyttä tai kysy lisätietoja jäsenyydestä jäsenpalvelupäällikkö Mikko Pelliseltä.